Diktaattoripörssi

Diktaattoripörssi tukee Pekka Haavistoa

Julkaistu

Mikäli se jollekulle vielä on epäselvää, tehtäköön totuus kansalle tiettäväksi uutisen keinoin. Diktaattoripörssi tukee Pekka Haavistoa Suomen tasavallan presidentiksi.

Muistan elävästi, kuinka hyvältä minusta tuntui kun Tarja Halonen voitti Esko Ahon vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella. En ollut uskoa sitä todeksi: nainen, ateisti, yksinhuoltaja ja vapaamielinen Seta:n entinen puheenjohtaja presidenttinä! Silloin tunsin ylpeyttä kansakuntamme tilasta.

Olen tukenut Pekka Haaviston valintaa hänen kampanjansa alkumetreistä alkaen. Pekka on humaani ja viisas herrasmies jonka arvomaailma on kohdallaan. Suhtauduin silti Haaviston mahdollisuuksiin skeptisesti: arvoliberaali aseistakieltäytyjä ja avoimesti vihreä presidenttinä? Eeeeeei tule tapahtumaan.

Ei pitäisi koskaan aliarvioida suomalaisia. Kun Haavisto ja Sauli Niinistö marssivat jatkoon ensimmäiseltä kierrokselta, tunsin ehkä jopa suurempaa riemua kuin vuonna 2000. Suvaitsemattomuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden esiinmarssi on huolestuttanut minua suuresti, ja on huojentavaa nähdä että suuri osa suomalaisista ei loppujen lopuksi jaa näitä arvoja.

Sauli Niinistö on lempiporvarini. Hänellä on kaunis vaimo ja hänestä tulisi oikein näyttävä presidentti, joten en itke vaikka pahin tapahtuisi ja Niinistö sattuisi voittamaan. Kehotan kaikkia kansalaisia äänestämään sitä ehdokasta joka tuntuu omassa sydämessä parhaalta, mutta kun vastakkain pannaan raha ja ihminen minä valitsen joka kerta ihmisen. Kakkonen on ykkönen.

Avoimen vaalirahoituksen nimissä Diktaattoripörssi ilmoittaa lahjoittaneensa Pekka Haaviston kampanjalle viisikymmentä (50) euroa. Enempää ei juuri nyt valitettavasti ollut antaa.