Diktaattoripörssi

Charles Taylor

  • ahne
  • pojasta polvi paranee
  • päätyi maanpakoon
  • päätyi vankilaan
  • sissi
  • sotaherra

Charles Taylor oli avainhenkilö ei yhdessä vaan kahdessa Afrikan verisimmistä sisällissodista, ja hänet valittiin maanvyörymävoitolla presidentiksi vain jotta hän suostuisi lopettamaan tappamisen. Vuonna 2012 Taylor tuomittiin kansainvälisessä oikeudessa sotarikoksista, ensimmäisenä valtionpäänä yli 60 vuoteen.

Charles Taylor
Pörssi
  1. Fidel Castro
  2. Charles Taylor
  3. Muammar Gaddafi
Vallassa
2.8.1997 - 11.8.2003
(2200 päivää)
Syntyi28.1.1948 (73 vuotta)
MaaLiberia
WikipediaCharles Taylor
Diktatuurin aakkoset

Charles Taylor syntyi tammikuun 27. päivänä Arthingtonissa, Liberiassa, lähellä maan pääkaupunkia Monroviaa. Hänen äitinsä kuului paikallisiin heimoihin, ja hänen isänsä oli osa Liberiaa sen itsenäistymisestä asti hallinnutta Amerikasta palanneiden orjien jälkeläisten pientä mutta vaikutusvaltaista sivistyneistöä.

Puoliksi yläluokkainen syntymätausta ei taannut pikku Charlesille etuoikeutettua lapsuutta ja nuoruutta. Hänen vanhempansa olivat joutuneet menemään naimisiin puolipakolla, Taylorin perheen taloudessa palvelijattarena työskennelleen äidin tultua yllättäen raskaaksi. Isä-Taylor joutui työskentelemään ankarasti elättääkseen perheensä. Hän toimi muun muassa vuokraviljelijänä, opettajana, lakimiehenä ja tuomarina.

Paikalliselta liikemieheltä saamansa stipendin turvin Charles pääsi onnekseen opiskelemaan Ricks-instituuttiin, joka oli rikkaiden liberialaisten suosima laadukas opinahjo. Pojalla oli kuitenkin jo nuorena kapinallinen luonne, ja hänet erotettiin koulusta huonon käytöksen vuoksi.

Taylor kiinnostui Liberian historiasta, ja hänestä tuli opettaja. Jossain vaiheessa hän työskenteli Liberian valtionvarainministeriössä. Myöhemmin hänelle avautui mahdollisuus opiskella Yhdysvalloissa, jonne hän muutti vuonna 1972. Charles rahoitti opintonsa sekalaisilla vähäpätöisillä töillä, ja valmistui bostonilaisesta liiketalousoppilaitoksesta Bentley Collegesta vuonna 1977.

Uskomattomien sattumusten sarja

Vuonna 1980 vallan Liberiassa kaappasi Samuel Doe. Charles Taylor oli juuri sopivasti palannut maahan, jossa hänen bisnestaidoilleen oli yhtäkkiä tilausta Doen "puhdistettua" valtaan noustuaan maan edellisen älymystön.

Taylor päätyi osaksi Doen uutta valtakoneistoa, ja oli ennen pitkää vastuussa melkein koko budjetista. Taylor sai lempinimen "Superliima", koska rahalla oli tapana Taylorin toimiston kautta kulkiessaan tarttua hänen näppeihinsä. Ei siis ihme, että jo vuonna 1983 Tayloria syytettiin kavalluksesta, ja hän ei voinut muuta kuin luikkia häntä koipien välissä takaisin Yhdysvaltoihin.

Liberian hallitus pyysi Yhdysvaltojen hallitusta ystävällisesti palauttamaan Taylorin Liberiaan. Tästä seurasi oikeustaistelu, jossa Taylorin rokkitähtiasianajajista koostuva lakitiimi argumentoi, että kyseessä oli tavanomaisten talousrikosten sijaan poliittinen ajojahti, ja että maiden välinen luovutussopimus oli itse asiassa jo rauennut.

Syyskuussa 1985 Charles Taylor pakeni vankilasta, jossa odotti mahdollista luovutustaan koskevaa oikeuden päätöstä. Taylor ja neljä muuta vankia sahasivat ikkunasta kalterit, laskeutuivat kuusi metriä kadulle lakanoista solmimansa köyden avulla, ja juoksivat läheiseen metsään.

Kaikki muut karkulaiset saatiin myöhemmin kiinni, mutta Taylor katosi kuin maan nielemänä. Vuonna 2009 Taylor väitti Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n auttaneen hänet pakoon. CIA vahvisti Taylorin olleen palkkalistoillansa 1980-luvulla, mutta kieltäytyi kertomasta aiheesta enempää vetoamalla kansalliseen turvallisuuteen.

Taylor putkahti joka tapauksessa takaisin pinnalle Pohjois-Afrikassa. Hänestä tuli Libyan diktaattorin Muammar Gaddafin suojatti, ja hän sai Gaddafin joukoilta erinomaisen kattavaa sissikoulutusta.

Ensimmäinen sisällissota

Libyan-vuosiensa jälkeen Taylor löysi tiensä Norsunluurannikolle, jossa hän perusti vallankumousliike NPFL:n.

Gaddafin aseistama Taylor hyökkäsi sadan uskollisen miehen kanssa Liberiaan, jossa tilanne oli Taylorin poissaollessa muuttunut entistä surkeammaksi. Diktaattori Doe oli alkanut vainoamaan epäluotettavaksi katsomiaan etnisiä ryhmiä, ja vähemmän yllättävästi sorretut liittyivät joukoittain Taylorin kapinallisiin. Vedotakseen vielä paremmin Liberian alkuperäiskansoihin Taylor otti itselleen etnisen lisäetunimen Ghankay.

Pian suurin osa Liberiasta olikin jo Taylorin joukkojen hallussa. Kaikki Liberian sisällissodan osapuolet syyllistyivät sotarikoksiin, mutta Taylor oli ensimmäinen sotaherra, joka "värväsi" systemaattisesti lapsisotilaita. Nämä aivopestiin ja huumattiin tappajiksi vailla pelkoa ja omaatuntoa. Se oli likainen strategia, josta Taylorin käymät sodat sekä Liberiassa että Sierra Leonessa opittiin kansainvälisesti tuntemaan.

Vain naapurimaiden sotilaallinen väliintulo ja NPFL:n sisäinen hajaannus estivät Tayloria valtaamasta pääkaupunkia, jossa diktaattori Doe kohtasi syksyllä 1990 brutaalin loppunsa Taylorin komennosta irtautuneiden taistelijoiden saatua hänet käsiinsä.

Doen kuoleman jälkeen Liberian sisällissota jatkui toisiaan vastaan taistelevien sotaherrojen keskinäisenä painina. Taylor oli yksi vahvimmista päälliköistä, ja hän piti yksinään huolen siitä etteivät toinen toistaan seuranneet tulitauot koskaan pitäneet. Taylor piiritti pääkaupunki Monroviaa verisesti vuonna 1992, rikkoi aselevon moneen otteeseen 1994, ja marssi muiden sotaherrojen kanssa Monroviaan 1995 ainoastaan taistellakseen samojen henkilöiden kanssa sen hallinnasta seuraavana vuonna.

Lukuisten yritysten jälkeen sisällissota lopulta vuonna 1997 laantui, ja Liberiassa järjestettiin vuosikausia luvatut vaalit. Charles Taylorin sissiliike NFPL:n rauhanajan seuraajaksi perustama Kansallinen patrioottipuolue NPP voitti sekä presidentin- että parlamenttivaalit ylivoimaisesti.

Vaalit olivat vapaat ja rehelliset, mitä ilmeisimmin rehellisimmät Liberian historiassa. Taylor kampanjoi kyynisellä iskulauseella "hän tappoi isäni, hän tappoi äitini, nyt minä äänestän häntä", ja sai yli 75 prosenttia äänistä. Taylor oli rikkonut kaikki aiemmat aselevot ja lupasi aiemmin valtaamansa kansallisen radioaseman kautta rikkoa tuoreimmankin jos häntä ei valittaisi presidentiksi. Köyhän, kouluttamattoman ja väkivaltaan väsyneen kansan oli helppoa äänestää Tayloria.

Presidentti Taylor

Tultuaan valituksi Taylor ei varsinaisesti edistänyt sovintoa. Hän ei ottanut entisiä vastustajiaan mukaan hallintoon, ja pyöritti presidentti-instituutiotaan raskaasti aseistettujen vartijoiden ympäröimänä. Taylor perusti "terrorismin vastaisen yksikön", jota johti hänen myöhemmin Yhdysvalloissa sotarikoksista tuomittu poikansa Chuckie. Käytännössä kyse oli presidentin poliittisia vastustajia vaientavasta kuolemanpartiosta.

Charles Taylorin kunnianhimo ei rajoittunut pelkästään kotimaahan. Taylor haaveili jonkin sortin "suur-Liberiasta", läntisen Afrikan yhteisöstä jossa Charles Taylor olisi voimahahmo, ja oli 1990-luvun alusta alkaen sotkeentunut oman sisällissotansa lisäksi levottomuuksiin Liberian naapurimaissa Sierra Leonessa ja Guineassa.

Jalokivistään tunnetussa Sierra Leonessa Taylor tuki Libyan aikaista ystäväänsä Foday Sankohia. Sankohin johtama järjestö RUF, joka oli surullisenkuuluisa siviileihin kohdistamistaan julmuuksista (joukkoraiskauksia, amputaatioita, kannibalismia), sai kansainväliseksi asekauppiaaksi ryhtyneeltä presidentti Taylorilta tappovälineitä vastineeksi timanteista ja oikeuksista timanttikaivoksiin.

Taylor paitsi avusti Sankohia voimakkaasti, väitetysti myös suoraan komensi RUF:n operaatioita Sierra Leonessa.

Charles Taylor tunnettiin presidenttiaikoinaan oivana showmiehenä. Hän oli ryhtynyt maallikkosaarnaajaksi, ja kun presidenttiä vuonna 1999 YK:n toimesta syytettiin aseiden ja timanttien salakuljetuksesta, hän organisoi suuren joukkorukouksen. Taylor esiintyi tilaisuudessa kokovalkoiseen kaapuun pukeutuneena, ensin pyytäen Jumalalta anteeksi pahoja tekojaan ja sitten hetkeä myöhemmin kiistäen kaikki itseensä kohdistuvat syytökset. "Jeesuskin tunnettiin omana aikanaan murhaajana", Taylor julisti.

Toinen sisällissota

Vuonna 1999 Tayloria vastaan syttyi kapina. Taylor menetti kontrollin Liberiasta ensin pohjoisessa, ja sitten etelässä. Taylor oli tukenut kapinallisia Sierra Leonessa ja Guineassa, ja nyt nämä maat puolestaan tukivat avokätisesti Taylorista eroon haluavia kapinallisia.

Kesäkuussa 2003 YK:n tuomioistuin antoi Charles Taylorista pidätysmääräyksen, syyttäen presidenttiä al-Qaidan terroristien piilottelusta ja sotarikoksista Sierra Leonessa. Pidätysmääräys annettiin taktisesti Taylorin ollessa Ghanassa rauhanneuvotteluissa, ja Yhdysvaltojen epäiltiin kannustaneen Taylorin varapresidenttiä käyttämään tilaisuutta hyväkseen.

Ovela suunnitelma ei toteutunut. Taylor palasi Liberiaan ja hetkeksi valtaankin, mutta tilanne kärjistyi nopeasti. Heinäkuussa 2003 kapinalliset saartoivat pääkaupungin, ja kaiken kukkuraksi Yhdysvaltain presidentti George W. Bush lausui kahteen otteeseen että presidentti Taylorin olisi "luultavasti parempi lähteä". Ajatelmiensa tueksi Bush toi Liberian rannikolle kolme sotalaivaa ja kolmattatuhatta merijalkaväen sotilasta.

Lopulta, 10. elokuuta 2003, Taylor puhui Liberian kansalle televisiossa. Hän ilmoitti eroavansa ja haukkui Yhdysvaltoja. Sitten hän pakkasi ryöstösaaliinsa (väitetysti noin 100 miljoonaa dollaria) ja lensi maanpakoon Nigeriaan.

Oikeuden edessä

Pian pakomatkan jälkeen solmitun rauhansopimuksen mukaan Taylor sai jäädä Nigeriaan, kunhan pidättäytyisi vastedes sekaantumasta Liberian politiikkaan.

Yhdysvallat lupasi Taylorin vangitsemisesta kahden miljoonan dollarin palkkion, ja Interpol jätti hänestä pidätysmääräyksen sotarikoksista ja Geneven sopimuksen rikkomisesta. Kumpikaan ei saanut Nigeriaa taipumaan: maan hallitus ilmoitti, että vain pyyntö Liberian presidentiltä saisi sen luovuttamaan Taylorin.

Maaliskuussa 2006 Liberian vastavalittu presidentti Ellen Johnson Sirleaf pyysi virallisesti Nigeriaa luovuttamaan Charles Taylorin. Kolme päivää myöhemmin Taylor "katosi", ilmeisesti Nigerian hallituksen ystävällisellä avustuksella.

Vain päivää myöhemmin, saman hallituksen kohdattua voimakasta kansainvälistä painostusta, Taylor "löytyi" hänen yrittäessään ylittää Nigerian ja Kamerunin välistä rajaa nigerialaisilla diplomaattikilvillä varustetulla autolla. Taylorilla oli mukanaan iso tukku käteistä ja merkittävä määrä heroiinia.

Taylor toimitettiin Sierra Leoneen vastaamaan rikoksistaan. YK:n turvallisuusneuvosto päätti, että oikeudenkäynti häntä vastaan pidettäisiin levottomuuksien varalta Haagissa, Alankomaissa, ja Taylor lennätettiin Hollantiin kesäkuussa 2006.

Oikeudenkäynti Charles Tayloria vastaan alkoi huhtikuussa 2007, ja kesti vuoteen 2012 saakka. Oikeudenkäynnin aikana kuultiin kaikkiaan satakuntaa todistajaa, muun muassa tunnettuja ulkomaisia julkisuuden henkilöitä, jotka olivat saaneet Taylorilta timantteja.

Monet todistajista kertoivat Taylorin joukkojen julmuuksista, mutta Taylor itse kutsui oikeudenkäyntiä huijaukseksi.

Tuomio

Helmikuussa 2012 oikeus julisti tuomionsa. Charles Taylor todettiin kaikkien 11 syytekohdan osalta syylliseksi sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Tuomio oli ensimmäinen entiselle valtionpäämiehelle kansainvälisessä oikeudessa langetettu sotarikostuomio Nürnbergin oikeudenkäyntien jälkeen.

Charles Taylor kärsii rangaistustaan Englannissa. Hän valitti saamastaan tuomiosta, mutta valitus hylättiin vuonna 2013. Vuonna 2015 hänen anomuksensa päästä suorittamaan tuomiotaan Ruandaan niin ikään hylättiin.

Vuonna 2017 paljastui, että Taylor oli soitellut vankilasta kotiin Liberiaan. Hän oli antanut toimintaohjeita puolueelleen ja uhkaillut vihollisiaan. Kuten sanonta kuuluu: mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee?

Vakoile D-pörssiä