Diktaattoripörssi

Idi Aminin valtakaudella Ugandan vesivoimalan luukut tukkeutuivat ruumiista, joita diktaattorin veriset "puhdistukset" tuottivat Niiliin kuin liukuhihnalta. Amin myönsi itselleen prameita kunniamerkkejä ja julisti itsensä Skotlannin kuninkaaksi. Hän oli höpsöttelevän seuramiehen viittaan verhoutunut vainoharhainen ja verenhimoinen tyranni.

Mohamed Siad Barre julisti Neuvostoliiton aseistamana kommunistina sodan Etiopialle. Hävittyään hän julisti Yhdysvaltojen aseistamana antikommunistina sodan omalle maalleen. Siad Barren kestävin perintö Somalialle on kolme vuosikymmentä sisällissotaa ja anarkiaa.

Fulgencio Batista hallitsi Kuubaa diktaattorina kahteen otteeseen kolmessa eri roolissa. Ensin hän oli progressiivinen työväen tuella ratsastava sosialistipopulisti, ja myöhemmin hänestä tuli läpimätä mafiaa, Yhdysvaltoja ja rikkaita nuoleskeleva ryöstäjä ja murhaaja.

Jean-Bédel Bokassa rakasti oman suuruutensa ylistämistä. Hän ei tyytynyt olemaan elinikäinen presidentti, vaan kruunautti itsensä keisariksi. Hän hauskuutti keisarillista korkeuttaan syöttämällä vihollisiaan diplomaateille, ja myöhemmin, kun hänet oli syrjäytetty, Bokassasta tuli kolmastoista apostoli ja paavin salarakas.

Jean-Claude Duvalierista tuli 19-vuotiaana maailman nuorin elinikäinen presidentti, vaikka hän olisi itse halunnut olla pelkkä liukas playboy. Jean-Claude varasti minkä kykeni ja pakeni kumouksen koittaessa lentokoneen ruuma pullollaan kansalta varastettuja rikkauksia.

Porfirio Díaz johti Meksikoa niin pitkään ja valtio henkilöityi häneen niin voimakkaasti, että presidentin mukaan on nimetty kokonainen aikakausi, porfiriato. Pragmaattinen diktaattori suunnitteli hyvin kaiken paitsi vallanvaihdon, ja lopulta hänet ajettiin häpeällisesti maasta.

Toimittajat vai homoseksuaalit? Yahya Jammeh ei osannut päättää kumpaa ihmisryhmää hän vihaa enemmän, joten hän teki kompromissin ja vainosi kumpaakin joukkoa yhtä tunnollisesti läpi lähes neljännesvuosisataisen valtakautensa.

Ferdinand Marcos oli epäilemättä yksi maailmanhistorian inhottavimmista lieroista. Hän oli tuomittu murhaaja, patologinen valehtelija ja elostelija, kansaansa sotatilalain avulla kurmoottava tyranni ja, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, kaikkien aikojen suurin varas.

Mengistu Haile Mariam kaatoi Derg-junttansa kanssa epäsuositun keisarin, ja hänelle hurrattiin. Se oli Etiopian viimeinen hurraus seitsemääntoista vuoteen, sillä maa sai koston- ja verenhimoiselta stalinistilta sakinhivutuksen ja suoneniskennän jota se ei aivan heti unohda.

Mobutu Sese Seko afrikkalaisti Kongon Zaireksi ja kansallisti maan luonnon- ja muutkin varat itselleen. Mobutun korruptoitunut kleptokratia teki Zairesta konkurssipesän, jonka mittavan valtiovelan diktaattori olisi halutessaan voinut kustantaa omasta pussistaan.

Alfredo Stroessner muistetaan ei niinkään terrorinsa kaameudesta vaan sen kaamean pitkästä kestosta. Evakkonatsien suojelija, alkuperäiskansojen lahtaaja ja huumekauppojen suosija vilautteli vallassa pysyäkseen antikommunisti-korttia ja kukistui vasta talouskuplan puhkeamiseen.

Charles Taylor oli avainhenkilö ei yhdessä vaan kahdessa Afrikan verisimmistä sisällissodista, ja hänet valittiin maanvyörymävoitolla presidentiksi vain jotta hän suostuisi lopettamaan tappamisen. Vuonna 2012 Taylor tuomittiin kansainvälisessä oikeudessa sotarikoksista, ensimmäisenä valtionpäänä yli 60 vuoteen.

Diktaattori-isä yritti parhaansa mukaan muovata Ramfis Trujillosta omaa peilikuvaansa, mutta onnistui vain puoliksi. Pojasta kasvoi kyllä julma sadisti, mutta Ramfis oli epävakaa eikä häntä kiinnostanut hallitseminen. Isän jouduttua salamurhatuksi Ramfis ehti kostaa salaliittolaisille, mutta hänen valtakautensa jäi tyngäksi.