Diktaattoripörssi

Idi Aminin valtakaudella Ugandan vesivoimalan luukut tukkeutuivat ruumiista, joita diktaattorin veriset "puhdistukset" tuottivat Niiliin kuin liukuhihnalta. Amin myönsi itselleen prameita kunniamerkkejä ja julisti itsensä Skotlannin kuninkaaksi. Hän oli höpsöttelevän seuramiehen viittaan verhoutunut vainoharhainen ja verenhimoinen tyranni.

Tieto lisää tuskaa, joten Francois Duvalier piti kansan tahallaan vailla koulutusta. Näin Papa Docin oli helpompi syöttää alamaisilleen pajunköyttä itsestään uudelleensyntyneenä voodoojumalana. Diktaattorin yksityisarmeija alisti heidät, joita tyrannin yliluonnolliset kyvyt eivät pelottaneet tottelevaisiksi.

Adolf Hitlerin aggressiivinen laajentumishimo johti maailmanhistorian tuhoisimpaan sotaan. Valloitettuaan Euroopan kiihkomielisesti antisemitistinen Hitler teollisti joukkotuhonnan murhatakseen vihaamansa juutalaiset, ja lähes onnistui tehtävässään ennen kuin hänen "tuhatvuotinen valtakuntansa" tuli tiensä päähän kahdentoista vuoden kypsässä iässä.

Enver Hoxha pelkäsi vainoharhaisesti kaikkia liittolaisiaan, paitsi jugoslavialaisia, joita hän vihasi. Hoxha rakennutti rannikon täyteen bunkkereita odottaessaan maihinnousua ja teki kommunistisesta Albaniasta Euroopan köyhimmän ja sulkeutuneimman maan.

Toimittajat vai homoseksuaalit? Yahya Jammeh ei osannut päättää kumpaa ihmisryhmää hän vihaa enemmän, joten hän teki kompromissin ja vainosi kumpaakin joukkoa yhtä tunnollisesti läpi lähes neljännesvuosisataisen valtakautensa.

Francisco Macías Ngueman valtakaudella Päiväntasaajan Guinea tunnettiin Afrikan Dachauna. Macías, joka saattaa olla hulluin hulluista diktaattoreista, vainosi kaikkia ja tuhosi kaiken. Kun kansa yritti karata, diktaattori poltti veneet ja miinoitti tiet. Ne onnettomat, jotka eivät päässeet pakoon, Macías murhasi tai passitti plantaaseille orjatyöhön.

Robert Mugabe aloitti vapaustaistelijana ja Afrikan sankarina, mutta turmeltui yhdeksi aikamme pahimmista tyranneista. Mugaben kaudella Zimbabwe on kokenut henkisen ja taloudellisen romahduksen, jollaista ei rauhan aikana ole aiemmin nähty kuin Weimarin Saksassa.

Nuoreen Yoweri Museveniin kohdistui 1980-luvulla suuria odotuksia, olihan hän kaatamassa kahta veristä diktaattoria. Kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin hän on itse ihmisoikeuksia polkeva tyranni, joka takertuu taantumukselliseen valtaansa kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen.

Kun sairas, juoppo presidentti Jeltsin nimesi vuosituhannen vaihteessa seuraajakseen tuntemattoman mutta reippaan oloisen nuoren KGB-miehen, maailma katseli Venäjälle toiveikkaana. Vladimir Putin valitsi kansallismielisyyden, autoritarismin, kleptokraattisen valtioterrorin ja sotien ynnä valloitusten tien, ja maailman katse oli täynnä kauhua.

Ennen kuin Rafael Trujillosta tuli yksinvaltias, hän kunnostautui kollaboratöörinä, kidnappaajaana ja raiskaajana. Diktaattorina Trujillo varasti, murhasi ja pönkitti egoaan minkä kerkesi kunnes konepistoolimiehet niittivät Yhdysvaltojen tuen hiivuttua despootin autoonsa kesken huviajelun.

Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi 2017 republikaanisen puolueen listalta, ensimmäisenä autoritäärisenä "vahvana miehenä" tasavallan historiassa. Hän halvensi ja uhmasi kansanvallan perinteitä ja instituutioita ja kaivoi maata demokratian alta. Vasta historia on tuomitseva joutaako trumpismi historian romukoppaan vai osoittautuuko se nykyajan vaarallisimmaksi aatteeksi.

Roman von Ungern-Sternberg hallitsi itsenäistä Mongoliaa diktaattorina vain muutaman villin kuukauden. "Verisen paronin" huikeista seikkailuista matkalla vallankahvaan voimme kaikki kuitenkin oppia jotain: matka on usein paljon tärkeämpi kuin päämäärä.

Todor Zivkov, yksi harmaimmista itäblokin hännystelijädiktaattoreista, kannatti Neuvostoliiton kanssa samaa mieltä olemista ja perheenjäsentensä paapomista. Zivkov vastusti kaikkia uudistuksia neuvostokommunismin romahdukseen asti, ja lopulta vanha ja patavanhoillinen johtaja siirrettiin syrjään.