Diktaattoripörssi

Mohamed Siad Barre julisti Neuvostoliiton aseistamana kommunistina sodan Etiopialle. Hävittyään hän julisti Yhdysvaltojen aseistamana antikommunistina sodan omalle maalleen. Siad Barren kestävin perintö Somalialle on kolme vuosikymmentä sisällissotaa ja anarkiaa.

Fidel Castro päihittää kestävyydessä kaikki muut diktaattorit. Sen enempää kauppasaarto, maihinnousu, sadat murhayritykset kuin Neuvostoliiton romahduskaan eivät horjuttaneet Kuuban johtajaa, joka jäi eläkkeelle hallittuaan neljäkymmentäseitsemän vuotta.

Nicolae Ceaușescu, ajatusten Tonava ja Karpaattien nero, johti Romaniaa megalomaanisin ottein kunnes sortui kommunismin mukana itäblokin ainoassa väkivaltaisessa vallanvaihdossa. Ceausescu, Kim Il-Sungin ystävä ja ihailija, tuhosi henkilökulttia kutoessaan ison kimpaleen Romanian historiaa.

Enver Hoxha pelkäsi vainoharhaisesti kaikkia liittolaisiaan, paitsi jugoslavialaisia, joita hän vihasi. Hoxha rakennutti rannikon täyteen bunkkereita odottaessaan maihinnousua ja teki kommunistisesta Albaniasta Euroopan köyhimmän ja sulkeutuneimman maan.

Kim Il-sung, Korean demokraattisen tasavallan diktaattori, muutti maansa orwellilaiseksi teemapuistoksi. Kim kehitti Juche-filosofian, joka korostaa "omavaraisuutta" mutta merkitsee käytännössä pulaa ja nälkää. Suuren johtajan hanke Korean yhdistämiseksi raudalla johti ikuiseen vihanpitoon kylmän sodan viimeisellä rintamalla.

Aljaksandr Lukašenka nousi itsenäisen Valko-Venäjän presidentiksi maan ensimmäisissä ja viimeisissä vapaissa vaaleissa 1994, valtaapitäviä kritisoineen populistisen kansanliikkeen ehdokkaana. Lukašenka, jonka tiedetään ylpeästi kehuneen itseään Euroopan viimeiseksi diktaattoriksi, on johtanut maataan kuin Neuvostoliitto ei olisi hajonnutkaan, Moskovasta tukea tarvittaessa anoen.

Puhemies Mao Zedong verhoutui kommunismin viittaan, mutta Maon todellinen aate oli narsismi. Hän oli oman etunsa nimissä uhraamaan miljoonia, ja numeroina mitattaessa Mao onkin historian pahin murhamies. Puhemies jopa halusi aloittaa ydinsodan, koska hänen logiikkansa mukaan "kiinalaisia on enemmän".

Mengistu Haile Mariam kaatoi Derg-junttansa kanssa epäsuositun keisarin, ja hänelle hurrattiin. Se oli Etiopian viimeinen hurraus seitsemääntoista vuoteen, sillä maa sai koston- ja verenhimoiselta stalinistilta sakinhivutuksen ja suoneniskennän jota se ei aivan heti unohda.

Pol Pot, Demokraattisen Kamputsean veli numero yksi, päätti siirtyä agraarikommunismiin kertarysäyksellä ilman siirtymäaikoja. Raha pois, kaupungit ja identiteetit tyhjäksi! Punaisten khmerien terrori johti väestökatoon, jolle ei löydy vertailukohtaa sen enempää sodista kuin kulkutaudeistakaan.

Ali Soilih kaappasi vallan Komoreilla maan itsenäistyttyä Ranskasta. Soilih uskoi vahvasti nuoruuteen: diktaattori alensi äänestysikärajan neljääntoista ja organisoi teinit vallankumouskaarteiksi. Juoppo tyranni vastusti Ranskaa ja rakensi maolaista utopiaa, kunnes joutui vuorostaan syrjäytetyksi.

Josif Stalin, kansojen isä, kaitsi Neuvostoliiton supervallaksi hinnalla millä hyvänsä. Stalin murhasi ja vangitsi massoittain alamaisiaan, "puhdisti" kokonaisia kansoja, ja aiheutti tahallaan Ukrainassa uuden ajan pahimman nälänhädän. Kiitokset rautaesiripusta ja kylmästä sodasta kuuluvat niin ikään Stalinille.

Jugoslavian johtaja Tito säilytti valtansa, vaikka uhmasi Neuvostoliittoa itsenäisellä ja sitoutumattomalla linjallaan. Tito oli tärkein Jugoslaviaa koossapitävä voima, ja diktaattorin kuoltua liittovaltio kaatui kymmenessä vuodessa omaan mahdottomuuteensa.

Todor Zivkov, yksi harmaimmista itäblokin hännystelijädiktaattoreista, kannatti Neuvostoliiton kanssa samaa mieltä olemista ja perheenjäsentensä paapomista. Zivkov vastusti kaikkia uudistuksia neuvostokommunismin romahdukseen asti, ja lopulta vanha ja patavanhoillinen johtaja siirrettiin syrjään.