Diktaattoripörssi

Bashar al-Assad oli nuorena kiinnostunut tietokoneista, ei vallasta. Kohtalon oikku teki erikoistuvasta silmälääkäristä isänsä seuraajan diktaattorina. Basharia pidettiin uudistajana, mutta viimeistään arabikeväästä 2011 alkanut sisällissota paljasti hänen todellisen luontonsa kovaotteisena tyrannina ja sotarikollisena.

Hafez al-Assad ei syntynyt kultalusikka suussaan mutta oli lapsesta pitäen lahjakas ja uuttera. Hän ponnisti epätodennäköisistä lähtöasetelmista diktaattoriksi kolmen kaappauksen kautta ja pyhitti pitkän valtakautensa oman suuruutensa ylistykselle ja perheensä pönkittämiselle.

Heydar Aliyev sai potkut Neuvostoliiton politbyroosta vanhoillisuuden ja korruption vuoksi. Se ei estänyt vanhaa KGB-miestä keksimästä itseään uudelleen ja nousemasta valtaan itsenäistyvässä Azerbaidžanissa, jota hän hallitsi kovakätisesti, kunnes pettävä terveys ajoi diktaattorin siirtämään vallan pojalleen.

Ilham Aliyev käyttää öljystä vauraan maansa rikkauksia häikäilemättömästi hyväkseen lobatessaan ja lahjoessaan eurooppalaisia poliitikkoja puhumaan hyvää hirmuvallastaan. Korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden vastainen järjestö OCCRP valitsi Aliyevin "vuoden mieheksi" vuonna 2012.

Eräänä kauniina päivänä hammaslääkäri Gurbanguly Berdimuhamedow sai Turkmenistanin diktaattorista uuden potilaan. Se oli alkusysäys tarua ihmeellisemmälle totuudelle, jossa lääkäristä tulee diktaattorin seuraaja, miljoonien palvoma kaikkivoipa ja erehtymätön Arkadag, Turkmenistanin kansan suojelija.

Serdar Berdimuhamedowin poikkeuksellinen lahjakkuus ilmeni jo varhain. Kaikkien rakastama, ainutlaatuisen tarmokas nuori Serdar opittiin tuntemaan kansakunnan poikana. Vuoden 2022 presidentinvaaleissa 40-vuotias Serdar sai maanvyörymävoiton, ja hänestä tuli kansakunnan isä. Sillä, että hänen oma isänsä oli Turkmenistanin edellinen diktaattori, ei ollut asian kanssa tekemistä.

Saddam Hussein, Irakin kaikkivoipa presidentti, näki itsensä arabimaailman johtajana. Saddam harjoitti aktiivista sisä- ja ulkopolitiikkaa, mutta aiheutti lupaavan alun jälkeen naapureilleen ja omille kansalaisilleen pelkkää kärsimystä. Irak on edelleen kurja paikka, mutta "uutta Saladinia" kaipaa vain harva.

Ajatolla Ruhollah Khomeini palasi Iraniin riemusaatossa näyteltyään merkittävää roolia maata sortaneen shaahin kaatamisessa. Hän lupasi demokratiaa ja ihmisoikeuksia, mutta hallitsi islamilaista tasavaltaa autoritäärisesti ja osoittautui aivan yhtä roistomaiseksi kuin edeltäjänsä.

Kim Il-sung, Korean demokraattisen tasavallan diktaattori, muutti maansa orwellilaiseksi teemapuistoksi. Kim kehitti Juche-filosofian, joka korostaa "omavaraisuutta" mutta merkitsee käytännössä pulaa ja nälkää. Suuren johtajan hanke Korean yhdistämiseksi raudalla johti ikuiseen vihanpitoon kylmän sodan viimeisellä rintamalla.

Rakas johtaja Kim Jong-il peri isältään maailman kurjimman maan. Jong-il lisäsi soppaan entistäkin autoritäärisemmän komennon, ja hänen kiristyspolitiikkansa toimi koska kukaan ei rohjennut antaa diktatuurin romahtaa despootin tykkien sojottaessa kohti Soulia ja sormen haroessa tuhnua ydinnappia.

Toisen epäonni on toisen onni. Kim Jong-ilin vanhinta poikaa ehdittiin jo koulia johtajaksi, mutta tämän koomattua pahasti Suuren seuraajan titteli karkasi nuoremmalle velipuolelle. Ja niin tapahtui, että vuonna 2011 kolmikymppisestä Kim Jong-unista leivottiin Pohjois-Korea Oy:n uusi toimitusjohtaja.

Puhemies Mao Zedong verhoutui kommunismin viittaan, mutta Maon todellinen aate oli narsismi. Hän oli oman etunsa nimissä uhraamaan miljoonia, ja numeroina mitattaessa Mao onkin historian pahin murhamies. Puhemies jopa halusi aloittaa ydinsodan, koska hänen logiikkansa mukaan "kiinalaisia on enemmän".

Ferdinand Marcos oli epäilemättä yksi maailmanhistorian inhottavimmista lieroista. Hän oli tuomittu murhaaja, patologinen valehtelija ja elostelija, kansaansa sotatilalain avulla kurmoottava tyranni ja, viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, kaikkien aikojen suurin varas.

Min Aung Hlaing kaappasi vallan, kuten Myanmarissa sotilaspomoilla säännöllisin väliajoin tapana on, vuoden 2021 alussa. Jo ennen keikausta hän oli ansioitunut kahmimalla valtaa ynnä rahaa perheelleen ja organisoimalla armeijan suorittaman rohingya-kansan joukkotuhonnan.

Saparmurat Nijazov muokkasi Turkmenistania kiihkeästi omaksi kuvakseen kunnes aikainen poismeno keskeytti lupaavasti alkaneen työn. Suurta johtajaa jäivät kaipaamaan kaikki maailman kirjastoista ja eläkkeistä vapautetut luita pureskelevat turkmeenit. Vain Ruhnama, Nijazovin kirjallinen suurteos, lohdutti kansakuntaa sen suurimman surun päivänä.

Mohammad Reza Pahlavi kertoi olevansa perustuslaillinen monarkki ja kuvitteli olevansa uudistaja, mutta hallitsi autokraattisesti salaisen poliisin avulla ja kahmi kansan omaisuutta. Iranin viimeinen keisari tunnettiin viriilinä mestaridiplomaattina, mutta lopulta hän oli sairas mies jota vihasivat kaikki.

Pol Pot, Demokraattisen Kamputsean veli numero yksi, päätti siirtyä agraarikommunismiin kertarysäyksellä ilman siirtymäaikoja. Raha pois, kaupungit ja identiteetit tyhjäksi! Punaisten khmerien terrori johti väestökatoon, jolle ei löydy vertailukohtaa sen enempää sodista kuin kulkutaudeistakaan.

Tšiang Kai-šek taisteli sotaherroja vastaan yhdistääkseen Kiinan. Hän taisteli kommunisteja vastaan tuhotakseen kommunismin. Hän taisteli japanilaisia vastaan toisessa maailmansodassa. Hävittyään Kiinan sisällissodan Tšiang jatkoi taisteluaan Taiwanin saarelta, jota hän hallitsi sotatilalain nojalla kovaotteisena despoottina.

Roman von Ungern-Sternberg hallitsi itsenäistä Mongoliaa diktaattorina vain muutaman villin kuukauden. "Verisen paronin" huikeista seikkailuista matkalla vallankahvaan voimme kaikki kuitenkin oppia jotain: matka on usein paljon tärkeämpi kuin päämäärä.