Diktaattoripörssi

Sotilassankari Sani Abacha kaappasi vallan marraskuussa 1993. Siitä alkoi viiden vuoden väkivaltainen seikkailu, jonka varrella Abacha kavalsi Nigerian kansantaloudesta enemmän kuin kukaan koskaan. Diktaattori olisi varastanut enemmänkin, mutta massiivinen Viagra-annos räjäytti kenraalin sydämen kesken lemmenleikkien.

Omar al-Bashir sai vuonna 2009 kunnian tulla ensimmäiseksi kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n etsintäkuuluttamaksi istuvaksi valtionpääksi. Rikokset ihmisyyttä kohtaan Darfurissa ovat suurimmat diktaattorin synneistä, mutta hänen pitkään sisällissotien värittämään kauteensa mahtuu muitakin rötöksiä.

Idi Aminin valtakaudella Ugandan vesivoimalan luukut tukkeutuivat ruumiista, joita diktaattorin veriset "puhdistukset" tuottivat Niiliin kuin liukuhihnalta. Amin myönsi itselleen prameita kunniamerkkejä ja julisti itsensä Skotlannin kuninkaaksi. Hän oli höpsöttelevän seuramiehen viittaan verhoutunut vainoharhainen ja verenhimoinen tyranni.

Hastings Banda näytteli ulkomaille erikoista, mutta hyväntahtoista uuden kansakunnan isää. Ystävällisen naamion takana Banda oli yksi itsevaltaisimmista ja ankarimmista tyranneista, jonka sana oli Malawissa kirjaimellisesti laki.

Mohamed Siad Barre julisti Neuvostoliiton aseistamana kommunistina sodan Etiopialle. Hävittyään hän julisti Yhdysvaltojen aseistamana antikommunistina sodan omalle maalleen. Siad Barren kestävin perintö Somalialle on kolme vuosikymmentä sisällissotaa ja anarkiaa.

Paul Biya, Kamerunin yksityisyyttään vaaliva diktaattori jo yli neljänkymmenen vuoden ajalta, esiintyy julkisuudessa vain harvoin. Silloin kun Biya näyttäytyy, hän tekee sen yleensä suorittaakseen lempitemppunsa, vaalien väärentämisen ja itsensä valitsemisen presidentiksi aina vain uudelle kaudelle.

Jean-Bédel Bokassa rakasti oman suuruutensa ylistämistä. Hän ei tyytynyt olemaan elinikäinen presidentti, vaan kruunautti itsensä keisariksi. Hän hauskuutti keisarillista korkeuttaan syöttämällä vihollisiaan diplomaateille, ja myöhemmin, kun hänet oli syrjäytetty, Bokassasta tuli kolmastoista apostoli ja paavin salarakas.

Ali Bongo Ondimba nousi valtaan isänsä valtavasta varjosta ja on diktaattorina vain kalpea varjo edeltäjästään. Saatuaan halvauksen vuonna 2018 hänen otteensa vallankahvasta on entistäkin hatarampi.

Omar Bongo oli pieni mies, joka ryysti ahneesti maansa suuret öljyrikkaudet. Bongo oli todellinen selviytyjä, joka pokkuroi entistä siirtomaavaltaa ja valutti juuri riittävästi pennosia alaspäin ostaakseen itselleen tarvitsemansa tuen pysyäkseen vallassa läpi neljän vuosikymmenen.

Samuel Doe kaatoi korruptoituneen ja rasistisen yksinvallan, ainoastaan pystyttääkseen korruptoituneen ja rasistisen yksinvallan joka pohjusti tien karmiville sotarikoksille ja usealle vuosikymmenelle barbarismia ja hirmuvaltaa.

Gnassingbé Eyadéma vei Togon ensimmäiseltä presidentiltä omakätisesti sekä viran että hengen, eikä sen jälkeen koskaan uskaltanut koston pelossa luopua vallasta. Eyadéma, jota tuhannen tytön tanssi- ja lauluryhmä oli aina valmiina ylistämään, julkaisutti itsestään kertovan supersankarisarjakuvan.

Muammar Gaddafista tuli Libyan diktaattori 27-vuotiaana. Hän halusi yhdistää niin arabit kuin Afrikankin, asui palatsissa mutta esiintyi teltassa, kirjoitti suorasta demokratiasta ja hallitsi yksinvaltiaana. Gaddafi tuki terrorismia ja perusti koulun diktaattoreille, mutta liittyi myöhemmin terrorismin vastaiseen sotaan.

Faure Gnassingbé onnistui kuin onnistuikin seuraamaansa isäänsä diktaattorina monisyisten, monimutkaisten ja lainvastaisten perimysjärjestysmanööverien jälkeen. Nuoremman Gnassingbén suurimmat saavutukset presidenttinä ovat Togon fosfaattisektorin tuottojen varastaminen ja opposition väkivaltainen tukahduttaminen.

Etiopian keisari Haile Selassie nautti ulkomailla arvostusta vanhempana valtiomiehenä. Hän oli perustamassa sekä YK:ta että Afrikan yhtenäisyysjärjestöä. Kotirintamalla sujui heikommin: ihmiset kärvistelivät vielä 70-luvullakin feodaalivallan alla nälkäisinä ja lukutaidottomina.

1990-luvun alussa Isaias Afewerki oli ylistetty afrikkalainen renessanssivaltiomies jolta odotettiin demokraattisia suurtekoja. Hänen johdollaan Eritreasta sukeutui totalitaarinen diktatuuri, sulkeutunut militarisoitu orjavaltio, jossa vallan kolmijako-oppi tarkoittaa sitä että kaikki kolme vallan jalkaa henkilöityvät presidentti Isaiakseen.

Toimittajat vai homoseksuaalit? Yahya Jammeh ei osannut päättää kumpaa ihmisryhmää hän vihaa enemmän, joten hän teki kompromissin ja vainosi kumpaakin joukkoa yhtä tunnollisesti läpi lähes neljännesvuosisataisen valtakautensa.

Francisco Macías Ngueman valtakaudella Päiväntasaajan Guinea tunnettiin Afrikan Dachauna. Macías, joka saattaa olla hulluin hulluista diktaattoreista, vainosi kaikkia ja tuhosi kaiken. Kun kansa yritti karata, diktaattori poltti veneet ja miinoitti tiet. Ne onnettomat, jotka eivät päässeet pakoon, Macías murhasi tai passitti plantaaseille orjatyöhön.

Mengistu Haile Mariam kaatoi Derg-junttansa kanssa epäsuositun keisarin, ja hänelle hurrattiin. Se oli Etiopian viimeinen hurraus seitsemääntoista vuoteen, sillä maa sai koston- ja verenhimoiselta stalinistilta sakinhivutuksen ja suoneniskennän jota se ei aivan heti unohda.

Mobutu Sese Seko afrikkalaisti Kongon Zaireksi ja kansallisti maan luonnon- ja muutkin varat itselleen. Mobutun korruptoitunut kleptokratia teki Zairesta konkurssipesän, jonka mittavan valtiovelan diktaattori olisi halutessaan voinut kustantaa omasta pussistaan.

Mswati III on Afrikan viimeinen absoluuttinen monarkki, joka törsää omiin menoihinsa neljänneksen Swazimaan kansantuotteesta. Itselleen nuoria morsiamia kidnappaavalta tyrannilta ei puutu mitään niistä ylellisyyksistä, joista hänen keskiaikaa elävä ja aika ajoin nälkää näkevä kansansa ei osaa edes uneksia.

Robert Mugabe aloitti vapaustaistelijana ja Afrikan sankarina, mutta turmeltui yhdeksi aikamme pahimmista tyranneista. Mugaben kaudella Zimbabwe on kokenut henkisen ja taloudellisen romahduksen, jollaista ei rauhan aikana ole aiemmin nähty kuin Weimarin Saksassa.

Nuoreen Yoweri Museveniin kohdistui 1980-luvulla suuria odotuksia, olihan hän kaatamassa kahta veristä diktaattoria. Kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin hän on itse ihmisoikeuksia polkeva tyranni, joka takertuu taantumukselliseen valtaansa kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteen.

Kauan sitten, kaukana Afrikassa, Teodoro Obiang Nguema Mbasogo oli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma tyranni. Sitten hän löysi paljon öljyä ja hänestä tuli pienen, tuntemattoman ja köyhän maan julma ja ökyrikas tyranni.

Ali Soilih kaappasi vallan Komoreilla maan itsenäistyttyä Ranskasta. Soilih uskoi vahvasti nuoruuteen: diktaattori alensi äänestysikärajan neljääntoista ja organisoi teinit vallankumouskaarteiksi. Juoppo tyranni vastusti Ranskaa ja rakensi maolaista utopiaa, kunnes joutui vuorostaan syrjäytetyksi.

Charles Taylor oli avainhenkilö ei yhdessä vaan kahdessa Afrikan verisimmistä sisällissodista, ja hänet valittiin maanvyörymävoitolla presidentiksi vain jotta hän suostuisi lopettamaan tappamisen. Vuonna 2012 Taylor tuomittiin kansainvälisessä oikeudessa sotarikoksista, ensimmäisenä valtionpäänä yli 60 vuoteen.